Skotlannin huhtikuuta

Skotlannin huhtikuuta
Falklandin kiviromantiikkaa.

Kunkkupuutarhassa

Käytimme yhden päivän paikallisten kovasti kehuman Falkland Palacen puutarhaan tutustumiseen. Kävimme tietysti myös itse Palacessa, joka on rakennettu 1200 -luvulla ja jossa on asunut useita kuninkaita ja mm. Queen Mary, skottilaisille tärkeä mamma.


Sadat vuodet alkavat näkyä rakenteissa.

Hedelmätarhassa oli hurjan paljon erilaisia päärynä-, omena- ja luumupuita, joista vanhin oli vaatimattomasti hieman yli 500 vuotta vanhaa kantaa. Hurjaa, syksyllä täällä voisi maistella miltä luumu maistui keskiajalla.

Puutarhassa työskenteli vain kaksi puutarhuria, joten koko alue oli suunniteltu siten, että ylläpito on mahdollisimman vähän työtä vaativaa. Nurmialueet olivat selkeitä, suorarajaisia ja kakkialla isolla päältäajettavalla huollettavia. Hedelmätarha oli puiden alta lähes niittynä,  mutta ei rehoittanut voikukkaa ja nokkosta, eli  saivat ihan nätisti pysymään ruodussa. Kanttaukset oli täälläkin tehty yhtä upealla tarkkudella, kuin monessa muussakin paikassa olemme saaneet ihastella. Kasviryhmät olivat tiiviitä ja kerroksellisia. Puutarhan yhden alueen oli suunnitellut 1900- luvun alussa Percy Cane, täällä erittäin tunnettu ja arvostettu suunnittelija. Kun meille kerrottiin tämä ooh-tieto, emme tietenkään paljastaneet tietämättömyyttämme,  vaan nyökyttelimme kunnioittavasti kertomuksen mukana. Taas tuli illalla nettiin asiaa.


Puutarhan keskipäivän rauhaa.

Koko alueella oli yksi kaunis kasvihuone, jossa oli erikoistuttu pelargonioihin. Suurimmat kukoistivat kattoon saakka. Kaikki kasvatettiin perinteisissä saviruukuissa. Niinhän meilläkin on tehty mummoloiden kuisteilla iät ja ajat. 

Anne-Maria ihmeissään pelargonioiden kanssa.


Hedelmätarhaan oli tehty suhtalaisen massiivinen pajutyö. Siinä olisi haastetta kelle tahansa, kun 
alkavat punotut korit kyllästyttämään. Siellä oli myös tehty pajusta melko kookas labyrintti lapsille ja muille huimille. Kyllä tänne kelpaa tulla päivää viettämään ja nauttimaan upeasta ikivanhasta ympäristöstä, jossa puutarhaan on saatu todennäköisesti samaa arvokasta henkeä, mikä siellä on ollut jo silloin, kun kuninkaalliset ovat astelleet täällä arvokkaasti muhkeiden vaatepömpöösiensä kanssa.

  
Risurouva oli noin 4 metriä korkea.